Ihmeiden aika ei ole ohi.
Elämä yllättää.
Rakkaus löytyy silloin kun sitä vähiten odottaa.
Ja muita kliseitä.

Ystäväni ovat minulle vuosikausia jaksaneet toistella, että kyllä minullekin vielä joku ihana mies löytyy. Olenhan minä niin hyvä tyyppikin. Että ihme kun ei vielä ole löytynyt.
Viime vuosien aikana olen kuitenkin sen verran kyynistynyt asian suhteen, että olen antanut ystävien tsemppisanojen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Sen sijaan olen pikkuhiljaa hyväksynyt ajatuksen, että ehkä minun on vaan tarkoitus olla yksin. Eihän se kauhean houkuttelevalta tulevaisuuden skenaariolta kuulosta, mutta hyvinhän minä pärjään näinkin.

Mutta kuinkas sitten kävikään.

Kliseistä tulikin totta.

Okei, okei. En nyt ala maalailemaan todellisuutta ruusunpunaiseksi ja väittämään, että vuosisadan rakkaustarina on saanut alkunsa. Kyllä kyseessä on vain ihan tavallinen seurustelusuhde, jonka kestävyydestä ei vielä tiedä. Sen aika näyttää. Mutta minun kohdallani "pelkkä" parisuhdekin on jo pieni ihme.

Ja mikä tärkeintä (tämän blogin näkökulmasta ainakin), tämä tyttö ei ole enää neitsyt!

 

Tutustuin viime kevättalvella opintojen merkeissä yhteen kiinnostavaan mieheen (okei, myönnetään; ihastuin aika kovaa ja aika nopeasti), mutta tilanne oli sellainen, ettei asialle vielä tuolloin voinut tehdä mitään. Meistä tuli kuitenkin facebook-kaverit ja juttelimme hieman sitä kautta. Homma kuitenkin jäi vähän taka-alalle eikä edennyt mihinkään, ennen kuin kesällä sain mieheltä kutsun juhliin. Vaikka olin ihan innoissani kutsun saamisesta, mietin ihan viime hetkille asti, lähdenkö juhliin ollenkaan. En tuntenut osallistujista ketään, enkä tätä miestäkään vielä niin kovin hyvin. Ujouteni ja epävarmuuteni sosiaalisissa tilanteissa uusien ihmisten kanssa nousi vahvasti pintaan.

Päädyin lopulta siihen lopputulokseen, että enemmän minua harmittaisi juhlien väliin jättäminen, kuin se, että menisin paikanpäälle toteamaan, ettei tämä ollutkaan kauhean kivaa.
Ja onneksi menin.
Juhlissa oli oikein mukavaa ja miehen kaverit olivat kovin hauskoja ja ystävällisiä. Ilta oli oikein onnistunut, vaikkei mitään romanttista silloin vielä tapahtunutkaan. Yksi asia johti kuitenkin toiseen, ja pari viikkoa myöhemmin me jo seurustelimme.

Blogin teeman vuoksi ajattelin, että kertoisin jotain myös ekasta kerrastani. En siksi, että haluaisin jotenkin kerskailla sillä, että minäpä olen nyt saanut seksiä. Ei, vaan siksi, että jotakuta saattaa kiinnostaa tietää, miltä tuntuu menettää neitsyys vähän vanhemmalla iällä.

Minä siis harrastin seksiä ensimmäisen kerran 29-vuotiaana. Kumppanini on samanikäinen, muttei suinkaan yhtä kokematon kuin minä.
Etenimme suhteen alkumetreillä aika hurjaa vauhtia, mutta vain koska se tuntui niin luonnolliselta. Tunsin voivani luottaa mieheen ja juttelimme hyvin henkilökohtaisistakin asioista melko lyhyen tuntemisen jälkeen. Ekoilla "treffeillä" jäin heti yökylään, mutten halunnut vaikuttaa liian helpolta, joten tyydyimme pelkkään pussailuun ja lähekkäin olemiseen (vaikka hitto soikoon teki mieli tehdä paljon muutakin :D )
Kamelin selkä katkesi kuitenkin jo seuraavana iltana, kun menin taas yökyläilemään. Ajattelin vain, että "no hitto, miks ei", johan tässä on lähes kolme vuosikymmentä tätä hetkeä odotettu.

Eka kerta jännitti toki, muttei lähellekään niin paljoa kuin olin etukäteen kuvitellut. Taisin tuntea oloni riittävän turvalliseksi ja hyväksytyksi, ja toisaalta himot olivat sen verran kovat, että jännitys pääsi unohtumaan.
Olin miettinyt kertoisinko miehelle ennen seksin harrastamista, että olen neitsyt. Tavallaan toinen varmasti ansaitsisi tietää, mutta toisaalta en halunnut tehdä asiasta sen isompaa numeroa. En myöskään halunnut tiedon neitsyydestäni vaikuttavan miehen mielipiteeseen ja näkemykseen minusta. Niinpä jätin sen sanomatta.

Jos jokin ensimmäisessä yhdynnässä jännitti, niin se, että kuinka paljon se sattuu.
Helpotuksekseni pelko kivusta oli turha, sillä se oli melko vähäistä ja loppui pian kokonaan.
Ongelma neitsyydestä kertomisen sopivasta hetkestäkin ratkesi kuin itsekseen, kun jossain vaiheessa kesken touhujen mies kysyi lempiasentoani. Pienen takeltelun jälkeen päätin vain pamauttaa faktat tiskiin ja sanoa, etten tiedä, kun tämä on itse asiassa ensimmäinen kertani kun harrastan seksiä. Miehen ilme oli kyllä näkemisen arvoinen... :D Muuten niin sanavalmis tyyppi meni kerrankin edes hetkeksi hiljaiseksi. Lopulta hän sai kysyttyä, että olenko tosissani. Ei olisi kuulemma ikinä arvannut. Noh, näköjään mielikuvaharjoittelulla pääsee jo melko pitkälle ja tiesin ainakin teoriassa miten seksiä harrastetaan. Ilmeisesti sen siirtäminen käytäntöönkin onnistui jotakuinkin hyvin. :D (En siis väitä olevani jotenkin erityisen hyvä sängyssä. Olen vain tyytyväinen, ettei tekemisistäni samantien huomannut, että olen täysin kokematon.)

Näin jälkikäteen ajateltuna ensimmäinen kertani oli erittäin miellyttävä kokemus, enkä tiedä olisinko aiemmin ollutkaan siihen valmis. Positiiviseen kokemukseen vaadittiin turvallinen ja luotettava kumppani, jonka kanssa ihastumisen tunteet olivat molemminpuolisia, ja joka tiesi sopivalla tavalla mitä tekee ja miten käsitellä naista. Yhtä mukavaa (ja pitkään kestävää) ekaa kertaa tuskin olisin saanut kokea 15-vuotiaana jonkun himokkaan teinipojan kanssa.

On muuten helpottavaa - tai toisaalta vähän tylsääkin - huomata, ettei minusta päällepäin mitenkään näy se, etten ole enää neitsyt. Pääni yläpuolella ei leiju vilkkuvaloilla kehystettyä kylttiä, jossa lukisi kirkuvan punaisella tekstillä "Harrastin juuri seksiä!" tai "Ei enää neitsyt!"
Ympärilläni olevat ihmiset tuskin ovat huomanneet mitään. En taida näyttää yhtään erilaiselta tai käyttäytyä eri tavalla kuin muutama kuukausi sitten. Tai jos näytän ja käyttäydyn, niin se johtunee varmaan vain ihastumisen tuomasta onnellisesta ja iloisesta olosta, joka huokuu ulospäin.

Vaikka seksi onkin todella kivaa, niin vielä enemmän tällä hetkellä nautinkin parisuhteesta ylipäätään. Vihdoinkin pääsen kokemaan fyysistä läheisyyttä sekä jakamaan arkea (ja välillä juhlaakin) jonkun kanssa. TV-sarjan katseleminen on paljon mukavampaa toisen kainalossa maaten, kokkaaminen yhdessä tai toiselle on hauskempaa kuin yksin itselle, ja jopa toisen ikävöiminen erossaollessa tuntuu mukavalta.

Tarkoitukseni ei ollut aiheuttaa tällä kirjoituksella kenellekään kateutta tai muita negatiivisia fiiliksiä, vaan päin vastoin tuoda toivoa ja lohtua kaikille niille, jotka kokevat joutuneensa odottamaan ensimmäistä parisuhdettaan ja/tai seksikertaansa liian kauan. Se todellakin voi tapahtua silloin kun sitä vähiten odottaa, ja vaikka uskonsa rakkauteen olisi jo menettänyt.
Se tapahtui minullekin, ja juuri sillä tavalla kuin olin aina toivonutkin; luontevasti työn, opiskelun tai harrastuksen parista. Eikä väkisin baarista etsimällä tai Tinder-maailmasta. Ehkä juuri siksi löysinkin itselleni sopivan ja samanhenkisen ihmisen. Sitä tuskin olisi päässyt tapahtumaan ympäristössä, joka on minulle vieras ja epämukava.

 

En vielä tiedä jatkanko tähän blogiin kirjoittamista tulevaisuudessa.
Se riippuu paljolti siitä, haluavatko lukijat kuulla lisää vaikkapa jostain tietystä aihealueesta tai saada vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiinsä.
Älä siis epäröi kirjoittaa kommenttikenttään, jos haluat lukea kokemuksistani vielä lisää. :)