Ihmeiden aika ei ole ohi.
Elämä yllättää.
Rakkaus löytyy silloin kun sitä vähiten odottaa.
Ja muita kliseitä.

Ystäväni ovat minulle vuosikausia jaksaneet toistella, että kyllä minullekin vielä joku ihana mies löytyy. Olenhan minä niin hyvä tyyppikin. Että ihme kun ei vielä ole löytynyt.
Viime vuosien aikana olen kuitenkin sen verran kyynistynyt asian suhteen, että olen antanut ystävien tsemppisanojen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Sen sijaan olen pikkuhiljaa hyväksynyt ajatuksen, että ehkä minun on vaan tarkoitus olla yksin. Eihän se kauhean houkuttelevalta tulevaisuuden skenaariolta kuulosta, mutta hyvinhän minä pärjään näinkin.

Mutta kuinkas sitten kävikään.

Kliseistä tulikin totta.

Okei, okei. En nyt ala maalailemaan todellisuutta ruusunpunaiseksi ja väittämään, että vuosisadan rakkaustarina on saanut alkunsa. Kyllä kyseessä on vain ihan tavallinen seurustelusuhde, jonka kestävyydestä ei vielä tiedä. Sen aika näyttää. Mutta minun kohdallani "pelkkä" parisuhdekin on jo pieni ihme.

Ja mikä tärkeintä (tämän blogin näkökulmasta ainakin), tämä tyttö ei ole enää neitsyt!

 

Tutustuin viime kevättalvella opintojen merkeissä yhteen kiinnostavaan mieheen (okei, myönnetään; ihastuin aika kovaa ja aika nopeasti), mutta tilanne oli sellainen, ettei asialle vielä tuolloin voinut tehdä mitään. Meistä tuli kuitenkin facebook-kaverit ja juttelimme hieman sitä kautta. Homma kuitenkin jäi vähän taka-alalle eikä edennyt mihinkään, ennen kuin kesällä sain mieheltä kutsun juhliin. Vaikka olin ihan innoissani kutsun saamisesta, mietin ihan viime hetkille asti, lähdenkö juhliin ollenkaan. En tuntenut osallistujista ketään, enkä tätä miestäkään vielä niin kovin hyvin. Ujouteni ja epävarmuuteni sosiaalisissa tilanteissa uusien ihmisten kanssa nousi vahvasti pintaan.

Päädyin lopulta siihen lopputulokseen, että enemmän minua harmittaisi juhlien väliin jättäminen, kuin se, että menisin paikanpäälle toteamaan, ettei tämä ollutkaan kauhean kivaa.
Ja onneksi menin.
Juhlissa oli oikein mukavaa ja miehen kaverit olivat kovin hauskoja ja ystävällisiä. Ilta oli oikein onnistunut, vaikkei mitään romanttista silloin vielä tapahtunutkaan. Yksi asia johti kuitenkin toiseen, ja pari viikkoa myöhemmin me jo seurustelimme.

Blogin teeman vuoksi ajattelin, että kertoisin jotain myös ekasta kerrastani. En siksi, että haluaisin jotenkin kerskailla sillä, että minäpä olen nyt saanut seksiä. Ei, vaan siksi, että jotakuta saattaa kiinnostaa tietää, miltä tuntuu menettää neitsyys vähän vanhemmalla iällä.

Minä siis harrastin seksiä ensimmäisen kerran 29-vuotiaana. Kumppanini on samanikäinen, muttei suinkaan yhtä kokematon kuin minä.
Etenimme suhteen alkumetreillä aika hurjaa vauhtia, mutta vain koska se tuntui niin luonnolliselta. Tunsin voivani luottaa mieheen ja juttelimme hyvin henkilökohtaisistakin asioista melko lyhyen tuntemisen jälkeen. Ekoilla "treffeillä" jäin heti yökylään, mutten halunnut vaikuttaa liian helpolta, joten tyydyimme pelkkään pussailuun ja lähekkäin olemiseen (vaikka hitto soikoon teki mieli tehdä paljon muutakin :D )
Kamelin selkä katkesi kuitenkin jo seuraavana iltana, kun menin taas yökyläilemään. Ajattelin vain, että "no hitto, miks ei", johan tässä on lähes kolme vuosikymmentä tätä hetkeä odotettu.

Eka kerta jännitti toki, muttei lähellekään niin paljoa kuin olin etukäteen kuvitellut. Taisin tuntea oloni riittävän turvalliseksi ja hyväksytyksi, ja toisaalta himot olivat sen verran kovat, että jännitys pääsi unohtumaan.
Olin miettinyt kertoisinko miehelle ennen seksin harrastamista, että olen neitsyt. Tavallaan toinen varmasti ansaitsisi tietää, mutta toisaalta en halunnut tehdä asiasta sen isompaa numeroa. En myöskään halunnut tiedon neitsyydestäni vaikuttavan miehen mielipiteeseen ja näkemykseen minusta. Niinpä jätin sen sanomatta.

Jos jokin ensimmäisessä yhdynnässä jännitti, niin se, että kuinka paljon se sattuu.
Helpotuksekseni pelko kivusta oli turha, sillä se oli melko vähäistä ja loppui pian kokonaan.
Ongelma neitsyydestä kertomisen sopivasta hetkestäkin ratkesi kuin itsekseen, kun jossain vaiheessa kesken touhujen mies kysyi lempiasentoani. Pienen takeltelun jälkeen päätin vain pamauttaa faktat tiskiin ja sanoa, etten tiedä, kun tämä on itse asiassa ensimmäinen kertani kun harrastan seksiä. Miehen ilme oli kyllä näkemisen arvoinen... :D Muuten niin sanavalmis tyyppi meni kerrankin edes hetkeksi hiljaiseksi. Lopulta hän sai kysyttyä, että olenko tosissani. Ei olisi kuulemma ikinä arvannut. Noh, näköjään mielikuvaharjoittelulla pääsee jo melko pitkälle ja tiesin ainakin teoriassa miten seksiä harrastetaan. Ilmeisesti sen siirtäminen käytäntöönkin onnistui jotakuinkin hyvin. :D (En siis väitä olevani jotenkin erityisen hyvä sängyssä. Olen vain tyytyväinen, ettei tekemisistäni samantien huomannut, että olen täysin kokematon.)

Näin jälkikäteen ajateltuna ensimmäinen kertani oli erittäin miellyttävä kokemus, enkä tiedä olisinko aiemmin ollutkaan siihen valmis. Positiiviseen kokemukseen vaadittiin turvallinen ja luotettava kumppani, jonka kanssa ihastumisen tunteet olivat molemminpuolisia, ja joka tiesi sopivalla tavalla mitä tekee ja miten käsitellä naista. Yhtä mukavaa (ja pitkään kestävää) ekaa kertaa tuskin olisin saanut kokea 15-vuotiaana jonkun himokkaan teinipojan kanssa.

On muuten helpottavaa - tai toisaalta vähän tylsääkin - huomata, ettei minusta päällepäin mitenkään näy se, etten ole enää neitsyt. Pääni yläpuolella ei leiju vilkkuvaloilla kehystettyä kylttiä, jossa lukisi kirkuvan punaisella tekstillä "Harrastin juuri seksiä!" tai "Ei enää neitsyt!"
Ympärilläni olevat ihmiset tuskin ovat huomanneet mitään. En taida näyttää yhtään erilaiselta tai käyttäytyä eri tavalla kuin muutama kuukausi sitten. Tai jos näytän ja käyttäydyn, niin se johtunee varmaan vain ihastumisen tuomasta onnellisesta ja iloisesta olosta, joka huokuu ulospäin.

Vaikka seksi onkin todella kivaa, niin vielä enemmän tällä hetkellä nautinkin parisuhteesta ylipäätään. Vihdoinkin pääsen kokemaan fyysistä läheisyyttä sekä jakamaan arkea (ja välillä juhlaakin) jonkun kanssa. TV-sarjan katseleminen on paljon mukavampaa toisen kainalossa maaten, kokkaaminen yhdessä tai toiselle on hauskempaa kuin yksin itselle, ja jopa toisen ikävöiminen erossaollessa tuntuu mukavalta.

Tarkoitukseni ei ollut aiheuttaa tällä kirjoituksella kenellekään kateutta tai muita negatiivisia fiiliksiä, vaan päin vastoin tuoda toivoa ja lohtua kaikille niille, jotka kokevat joutuneensa odottamaan ensimmäistä parisuhdettaan ja/tai seksikertaansa liian kauan. Se todellakin voi tapahtua silloin kun sitä vähiten odottaa, ja vaikka uskonsa rakkauteen olisi jo menettänyt.
Se tapahtui minullekin, ja juuri sillä tavalla kuin olin aina toivonutkin; luontevasti työn, opiskelun tai harrastuksen parista. Eikä väkisin baarista etsimällä tai Tinder-maailmasta. Ehkä juuri siksi löysinkin itselleni sopivan ja samanhenkisen ihmisen. Sitä tuskin olisi päässyt tapahtumaan ympäristössä, joka on minulle vieras ja epämukava.

 

En vielä tiedä jatkanko tähän blogiin kirjoittamista tulevaisuudessa.
Se riippuu paljolti siitä, haluavatko lukijat kuulla lisää vaikkapa jostain tietystä aihealueesta tai saada vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiinsä.
Älä siis epäröi kirjoittaa kommenttikenttään, jos haluat lukea kokemuksistani vielä lisää. :)

Olin tuossa jokin aika sitten ystävättäreni kanssa ulkona.
Mukana oli myös joitain hänen tuttujaan, suurimman osan illasta vietimme kolmestaan yhden hänen miespuolisen kaverinsa kanssa.

Ilta oli hauska, aluksi istuskelimme porukalla juttelemassa ja myöhemmin suuntasimme vielä vähän tanssaamaan.
Juttu luisti mukavasti ja välillä puheenaiheet olivat aika ronskeja tai vähintäänkin hyvin vihjailevia.
Yleensä olen tosi ujo uusien ihmisten seurassa, mutta tällä kertaa uskalsin ja osasin paremmin lähteä mukaan keskusteluun. Myös niihin kaksimielisiin juttuihin. Ja hauskaa oli. Ja kukaan tuskin hoksasi, että he juttelevat tässä neitsyen kanssa. ;)

Myöhemmin illalla tanssijalkaa alkoi vipattamaan ja siirryimme ystäväni ja hänen mies-kaverinsa (huom. siis kaverin, molemmat varattuja omilla tahoillaan) kanssa tanssilattialle. Meillä kaikilla oli hyvä fiilis ja meno päällä ja pelleilimme yhdessä ja keksimme jos minkäkinlaisia tanssimuuveja.
Muutaman tanssikappaleen jälkeen lattialle viereeni ilmestyi joku tuntematon mies, joka tuli sanomaan korvaani, että oli jo jonkin aikaa katsellut tanssimistani, kehui sitä ja pyysi päästä kanssani tanssimaan. En oikeastaan sanonut hänelle mitään, kohautin vain olkiani sen merkiksi, että enpä voi häntä kieltääkään tanssimasta samalla tanssilattialla.

Aluksi jatkoimme tanssimista normaalisti, mutta tämä mies alkoi pikku hiljaa enemmän ja enemmän tulemaan lähelleni, ottamaan kontaktia ja lopulta koskettelemaan takapuoltani, jne.
Otin aina etäisyyttä näiden lähestymisyritysten jälkeen, mutten lähtenyt pois, koska musiikki oli hyvää ja nautin tanssimisesta niin paljon.
Tilanne jatkui ja jatkui, ja yhtäkkiä mies otti minusta kunnolla kiinni kun olin selkä häneen päin, ja kaappasi tiukasti "syliinsä". Siinä vaiheessa puhalsin tilanteen (tai ainakin yritin) poikki, pyristelin itseni irti ja lähdin ystäväni kanssa tiskille hakemaan vettä. Mies tuli tietysti hetken päästä perässä ja otti minut taas tiukasti hyppysiinsä takaapäin, ja kosketteli kylkiä ja takapuolta. Hän kyseli, miksi lähdin pois, mikä minun nimeni on, ja yritti saada minua muuttamaan mieltäni.

Seisoin hyvin ahdistuneena tiskiä vasten ja yritin nätisti sanomalla saada häntä lopettamaan. Ystävänikin vieressä yritti puhua miehelle järkeä, ja sanoa vähän jyrkemminkin että tämä ei ole ok.
Olin jo lähellä pyytää baarimikkoa kutsumaan portsarin paikalle, kun vessassa ollut kaverimme tuli paikalle. Pyysin häntä auttamaan, ja hän esittikin jonkinlaista poikaystävän tapaista, jotta mies lähtisi pois.

Kauaa mies ei pysynyt poissa, vaan tuli pian uudestaan. Tällä kertaa hän syytti minua valehtelusta, sanoi ettei poikaystäväni tee minua onnelliseksi, ja totesi että hän ei vaan saa minua mielestään. Kaveri auttoi jälleen, jotta mies lähtisi. Sama toistui vielä pari kertaa illan aikana.

Vaikka tilanne tuntuikin sillä hetkellä ikävältä ja ahdistavalta, se päättyi kuitenkin hyvin ja pystyin muuten nauttimaan illasta ihan täysin. Käsittelimme kavereideni kanssa tilannetta myös lähinnä huumorin kautta, jotta siitä ei jäisi ikävä maku suuhun.

Oikeasti huvittavinta illassa kuitenkin oli se hetki, kun ystävättäreni kaveri vessasta palaamisen jälkeen kysyi meiltä: "onko kaikki hyvin, ovatko kaikki pysyneet neitseellisinä?", vaikka ahdistelijamies olikin kiusannut.
Eipä tiennyt hän, että todellakin oli ainakin yksi pysynyt neitseellisenä... ;)

 

Tämän jutun pointti taisi olla se, että vaikka on neitsyt, voi silti olla vilkas sosiaalinen elämä, voi silti käydä keskusteluja "aikuisten asioista", ja voi silti olla haluttava muiden ihmisten silmissä. Eikä neitsyyttä näe tai huomaa päällepäin, vaikka neitsyestä itsestään saattaisi tuntua siltä, että erottuu räikeästi muusta porukasta.
Neitsyt ei ole yhtä kuin ruma, yksinäinen erakko.

 

Kuulisin mielelläni kommentteja lukijoilta!
Mitä ajatuksia tällaisen varttuneemman ihmisen neitsyys sinussa herättää?
Oletko itsekin tai tiedätkö jonkun joka on syystä tai toisesta pysynyt neitsyenä "normaalia pidempään"?
Mistä aiheesta haluaisit minun kirjoittavan seuraavaksi?
Haluaisitko kysyä minulta jotain?

Olen 27-vuotias "tavallinen suomalainen nainen".
Opiskelen päätoimisesti, harrastan mm. liikuntaa, elokuvia ja musiikkia, ja vietän aikaa ystävieni ja perheeni kanssa.
Olen sinkku, asun yksin pienessä yksiössä.
Niin, ja olen myös neitsyt.
Enkä tarkoita nyt horoskooppimerkkiä.
 

Miksi aloin kirjoittamaan blogia, jonka teemana on neitsyys?

Mietin, miksi neitsyys on niin suuri tabu, varsinkin kun puhutaan (vähän) vanhemmista neitsyistä.
Mietin, kuinka harvinaista oikeasti on, että ihminen nykypäivän Suomessa on vielä kolmikymppisenäkin neitsyt.
Mietin, mitä muita syitä neitsyenä pysymiseen löytyy, kuin uskonnolliset syyt.
Mietin, mistä johtuu kuvitelma siitä, että ihminen ja hänen koko elämänsä muuttuu jotenkin merkittävällä tavalla kun hän harrastaa ensimmäisen kerran seksiä.

Haluaisin saada edes jonkinlaisia vastauksia näihin pohdintoihini, haluaisin käydä keskutelua aiheesta, ja vaihtaa kokemuksia ja ajatuksia muiden neitsyiden kanssa. Ehkä helpoiten ja rehellisimmin se onnistuu tällä tavalla anonyymisti netissä, kun ei tarvitse pelätä itsensä nolaamista paljastaessaan olevansa neitsyt.
Tämän blogin julkaiseminen on silti hieman pelottavaa.
Entä jos joku tunnistaa minut? Minkälaisen vastaanoton tällainen blogi saa? Haluaako tätä edes lukea kukaan?
Ehkä tämä blogi on kuitenkin ennen kaikkea itseäni varten. Tämä kirjoittaminen on varmaan jollain tavalla terapeuttista minulle, ja opin uusia asioita itsestäni kun pysähdyn miettimään asioita tarkemmin ja kirjoitan ne ylös.
 

Miksi olen neitsyt?

Ei ole olemassa yhtä ja ainoaa syytä miksi olen neitsyt vielä 27-vuotiaana.
Kyse ei ainakaan ole uskonnollisista syistä. En koe olevani uskonnollinen tai uskovani Jumalaan ja raamatun kertomuksiin, vaikka kirkkoon kuulunkin.
Olen jossain määrin hengellinen ja uskon jollain tasolla, että on olemassa jotain muutakin kuin konkreettinen edessämme näkyvä maailma. Joka tapauksessa, en säästä itseäni avioliittoon tai pidä esiaviollista seksiä kiellettynä tai "syntisenä".

En ole koskaan seurustellut. Siis jos ei lasketa ala-asteella noin vuoden kestänyttä "seurustelusuhdettani". Silloin seurustelu tarkoitti lähinnä yhdessä vietettyä aikaa ja ehkä välillä kädestä pitämistä.
En ole koskaan edes suudellut kunnolla. Suutelemiseksi en laske varhaisteininä pullonpyörityksessä tehtävänä suoritettuja hätäisiä suukkoja.
Olen ollut ihastunut lukuisia kertoja, ja minuun on vuosien varrella ihastunut useampikin mies. Koskaan tunteet eivät vain ole olleet molemminpuolisia, tai ajoitus ei vain ole toiminut, joten ihastukset eivät koskaan ole edenneet suhteiksi asti.

Kyse ei siis ole siitä, että olisin jotenkin erityisen vastenmielinen tai "poikkeava", minkä vuoksi kukaan ei haluaisi olla missään tekemisissä kanssani romanttisessa mielessä. En todellakaan ole sieltä kauneimmasta ja seksikkäämmästä päästä, mutta olen saanut muutaman kerran kuulla kehuja niin sisäisestä kuin ulkoisestakin kauneudestani kivoilta ja ihaniltakin miehiltä (ei siis miltään baarikänniääliöiltä).
En myöskään ole mielestäni keskivertoa huonompi juttelemaan ja tulemaan toimeen vastakkaisen sukupuolen kanssa. Olen kyllä aluksi ujo uusiin ihmisiin tutustuessani, ja ihastuksen kanssa puhuminen (yleensä) jännittää ihan pirusti, mutta niin kai melkein kaikkia muitakin. Minulla on paljon myös miespuolisia kavereita, joiden kanssa synkkaa hyvin.

Yhdenillan juttuja ja seksiseuraa varmasti löytyisi, jos sitä lähtisi varta vasten vaikkapa baarista hakemaan. En kuitenkaan voisi kuvitellakaan hyppääväni sänkyyn jonkun täysin tuntemattoman ihmisen kanssa. Tai saisi olla todella ihmeellisen ihana tapaus, että niin voisi käydä. Ja ainakaan toistaiseksi sellaisia tapauksia ei ole baareissa tai muuallakaan vastaan kävellyt.

Varmaan myös iän myötä olen huomaamattani nostanut kriteerejä, jotka täytyisi täyttyä, jotta voisin edetä miehen kanssa siihen kaikista intiimeimpään kanssakäymiseen. Enää ei riittäisi se, että molemmat edes vähän jollain lailla tykkäisivät toisistaan. Kyllä tunteiden pitäisi olla vähän syvempiä, ja toinen pitäisi tuntea hyvin, ennen kuin uskaltaisi olla kaikista haavoittuvaisimmillaan toisen edessä.
Toisaalta, koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Ehkä sellainenkin ihanuus voi ilmestyä, josta ei vain pystyisi pitämään näppejään erossa ja intohimo veisi voiton pidemmästä tutustumisesta. ;)

Summa summarum: on vain elämääni kuuluvien sattumusten summa, että olen yhä neitsyt. Se ei ole suunniteltu juttu, eikä mitenkään toivottu juttu. Toisaalta en halua sitä myöskään kenelle tahansa menettää.
 

Mitä olen ja en ole tehnyt?

Niinkuin edellä jo lyhyesti kerroin, en ole koskaan varsinaisesti seurustellut. Olen käynyt treffeillä, mutten loppujen lopuksi kovin montaa kertaa. Ja joka kerta treffailu on loppunut lyhyeen, kun molempien osapuolien tunteet ja ajatukset eivät vain ole kohdanneet.
Poikkeuksena tässä tosiaan ala-asteen seurustelusuhteeni, joka oli kieltämättä hyvin herttainen, ja myös yllättävän pitkä. Se kesti lähes vuoden, ja kyseessä oli molempien ensimmäinen kunnollinen ihastus ja suhde. Sen loppumisen jälkeenkin pysyimme kavereina, ja olemme vielä nykyäänkin hyvissä väleissä ja satunnaisesti tekemisissä.
Lapsuuden ja nuoruuden pienten, haparoivien kokeilujen jälkeen en ole päässyt edes suutelemaan.
Muutaman kerran olen halaillut, kaulaillut, hyväillyt ja silitellyt miehen kanssa, mutta ne ovat tapahtuneet oikeastaan vain läheisyyden- ja  kosketuksen kaipuun vuoksi, sellaisten miesten kanssa, joiden kanssa en loppujen lopuksi halunnutkaan mennä sen pidemmälle.
 

Kuka tietää neitsyydestäni?

Varmuudella neitsyydestäni tietää ainoastaan äitini. Meillä on hyvät välit ja keskustelemme hyvinkin syvällisistä ja henkilökohtaisista asioista. Myös muut perheenjäseneni todennäköisesti tietävät, vaikkei asiasta suoraan niillä sanoilla ole koskaan puhuttukaan. He kuitenkin tietävät, etten ole koskaan (aikuisiällä) seurustellut.
Muutamat lähimmät ystäväni varmaankin ovat myös osanneet lukea rivien välistä, että olen kokematon sillä saralla, vaikkeivat voi olla siitä täysin varmoja.
Muut kaverini ja tuttavani tuskin tietävät. Lähes kaikki tietävät, että olen sinkku, mutta mahdollisista aiemmista suhteistani heillä ei ole tietoa. Kun puheenaiheet esim. illanistujaisissa kavereiden kanssa kääntyvät poika- ja tyttöystäviin, seurusteluun ja seksiin, osallistun kyllä keskusteluun mutta välttelen taidokkaasti sanomasta suoraan mitä itse olen ja en ole kokenut ja tehnyt. Kyllähän sitä TV:n ja muun median ym. kautta on vuosien varrella tietoa karttunut aiheesta sen verran, että voin teorian tasolla ottaa kantaa seksiinkin liittyviin aiheisiin. Pyrin kuitenkin välttelemään suorempaa puhetta aiheesta tai jopa vaihtamaan puheenaihetta, jos olo alkaa käydä liian tukalaksi. Ja sillä tarkoitan sitä, että kuvittelen "paljastuvani" muille ja nolaavani itseni, ettei minulla oikeasti olekaan kokemusta asioista, joista kaikilla muilla ikäisilläni on.
 

Onko vaikeaa olla neitsyt?

Niinkuin äsken mainitsin, välillä eteen tulee tilanteita, joissa tuntuu, että nyt kaikki tajuavat minun olevankin neitsyt. Ja jostain syystä se edelleen on jotenkin todella nolo asia. Vaikka en sille voi mitään, ja minulla on mielestäni ihan "järkevät syyt" miksi näin on, en silti kehtaa kuuluttaa asiasta kenellekään. Sitä kuvittelee olevansa jotenkin huonompi ja nolompi ja vähemmän naisellinen ja aikuinen. Ja muut varmaan ensimmäisenä ajattelisivat, että mikä tuossa on vikana, kun se ei ole saanut seksiä.

Vaikeinta tässä yksin olemisessa ei kuitenkaan suinkaan ole seksin puute. Sitähän voi harrastaa yksinkin...
Vaikeinta on läheisyyden ja kosketuksen kaipuu.
Ei ole sama asia halata ystävää tai äitiään, kuin on halata ja koskettaa romanttisessa mielessä jotakin ihanaa ihmistä.
Eniten kaipaan sitä, että saisin olla jonkun sylissä ja kainalossa, silittää ja tulla silitetyksi, koskettaa hellästi arkiaskareiden lomassa, suukotella hyvästiksi ja tervehdykseksi.
Haaveilen siitä, että joku olisi joskus minua vastassa juna-asemalla, että joku hieroisi joskus hartioitani pitkän päivän päätteeksi, että voisin käpertyä jonkun kainaloon kauhuleffan käydessä liian pelottavaksi, että voisin maata nurmikolla jonkun kainalossa ja katsella yhdessä tähtitaivasta.

Eli, ei niinkään ole vaikeaa olla neitsyt.
Vaikeampaa on olla yksin.