Olen 27-vuotias "tavallinen suomalainen nainen".
Opiskelen päätoimisesti, harrastan mm. liikuntaa, elokuvia ja musiikkia, ja vietän aikaa ystävieni ja perheeni kanssa.
Olen sinkku, asun yksin pienessä yksiössä.
Niin, ja olen myös neitsyt.
Enkä tarkoita nyt horoskooppimerkkiä.
 

Miksi aloin kirjoittamaan blogia, jonka teemana on neitsyys?

Mietin, miksi neitsyys on niin suuri tabu, varsinkin kun puhutaan (vähän) vanhemmista neitsyistä.
Mietin, kuinka harvinaista oikeasti on, että ihminen nykypäivän Suomessa on vielä kolmikymppisenäkin neitsyt.
Mietin, mitä muita syitä neitsyenä pysymiseen löytyy, kuin uskonnolliset syyt.
Mietin, mistä johtuu kuvitelma siitä, että ihminen ja hänen koko elämänsä muuttuu jotenkin merkittävällä tavalla kun hän harrastaa ensimmäisen kerran seksiä.

Haluaisin saada edes jonkinlaisia vastauksia näihin pohdintoihini, haluaisin käydä keskutelua aiheesta, ja vaihtaa kokemuksia ja ajatuksia muiden neitsyiden kanssa. Ehkä helpoiten ja rehellisimmin se onnistuu tällä tavalla anonyymisti netissä, kun ei tarvitse pelätä itsensä nolaamista paljastaessaan olevansa neitsyt.
Tämän blogin julkaiseminen on silti hieman pelottavaa.
Entä jos joku tunnistaa minut? Minkälaisen vastaanoton tällainen blogi saa? Haluaako tätä edes lukea kukaan?
Ehkä tämä blogi on kuitenkin ennen kaikkea itseäni varten. Tämä kirjoittaminen on varmaan jollain tavalla terapeuttista minulle, ja opin uusia asioita itsestäni kun pysähdyn miettimään asioita tarkemmin ja kirjoitan ne ylös.
 

Miksi olen neitsyt?

Ei ole olemassa yhtä ja ainoaa syytä miksi olen neitsyt vielä 27-vuotiaana.
Kyse ei ainakaan ole uskonnollisista syistä. En koe olevani uskonnollinen tai uskovani Jumalaan ja raamatun kertomuksiin, vaikka kirkkoon kuulunkin.
Olen jossain määrin hengellinen ja uskon jollain tasolla, että on olemassa jotain muutakin kuin konkreettinen edessämme näkyvä maailma. Joka tapauksessa, en säästä itseäni avioliittoon tai pidä esiaviollista seksiä kiellettynä tai "syntisenä".

En ole koskaan seurustellut. Siis jos ei lasketa ala-asteella noin vuoden kestänyttä "seurustelusuhdettani". Silloin seurustelu tarkoitti lähinnä yhdessä vietettyä aikaa ja ehkä välillä kädestä pitämistä.
En ole koskaan edes suudellut kunnolla. Suutelemiseksi en laske varhaisteininä pullonpyörityksessä tehtävänä suoritettuja hätäisiä suukkoja.
Olen ollut ihastunut lukuisia kertoja, ja minuun on vuosien varrella ihastunut useampikin mies. Koskaan tunteet eivät vain ole olleet molemminpuolisia, tai ajoitus ei vain ole toiminut, joten ihastukset eivät koskaan ole edenneet suhteiksi asti.

Kyse ei siis ole siitä, että olisin jotenkin erityisen vastenmielinen tai "poikkeava", minkä vuoksi kukaan ei haluaisi olla missään tekemisissä kanssani romanttisessa mielessä. En todellakaan ole sieltä kauneimmasta ja seksikkäämmästä päästä, mutta olen saanut muutaman kerran kuulla kehuja niin sisäisestä kuin ulkoisestakin kauneudestani kivoilta ja ihaniltakin miehiltä (ei siis miltään baarikänniääliöiltä).
En myöskään ole mielestäni keskivertoa huonompi juttelemaan ja tulemaan toimeen vastakkaisen sukupuolen kanssa. Olen kyllä aluksi ujo uusiin ihmisiin tutustuessani, ja ihastuksen kanssa puhuminen (yleensä) jännittää ihan pirusti, mutta niin kai melkein kaikkia muitakin. Minulla on paljon myös miespuolisia kavereita, joiden kanssa synkkaa hyvin.

Yhdenillan juttuja ja seksiseuraa varmasti löytyisi, jos sitä lähtisi varta vasten vaikkapa baarista hakemaan. En kuitenkaan voisi kuvitellakaan hyppääväni sänkyyn jonkun täysin tuntemattoman ihmisen kanssa. Tai saisi olla todella ihmeellisen ihana tapaus, että niin voisi käydä. Ja ainakaan toistaiseksi sellaisia tapauksia ei ole baareissa tai muuallakaan vastaan kävellyt.

Varmaan myös iän myötä olen huomaamattani nostanut kriteerejä, jotka täytyisi täyttyä, jotta voisin edetä miehen kanssa siihen kaikista intiimeimpään kanssakäymiseen. Enää ei riittäisi se, että molemmat edes vähän jollain lailla tykkäisivät toisistaan. Kyllä tunteiden pitäisi olla vähän syvempiä, ja toinen pitäisi tuntea hyvin, ennen kuin uskaltaisi olla kaikista haavoittuvaisimmillaan toisen edessä.
Toisaalta, koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Ehkä sellainenkin ihanuus voi ilmestyä, josta ei vain pystyisi pitämään näppejään erossa ja intohimo veisi voiton pidemmästä tutustumisesta. ;)

Summa summarum: on vain elämääni kuuluvien sattumusten summa, että olen yhä neitsyt. Se ei ole suunniteltu juttu, eikä mitenkään toivottu juttu. Toisaalta en halua sitä myöskään kenelle tahansa menettää.
 

Mitä olen ja en ole tehnyt?

Niinkuin edellä jo lyhyesti kerroin, en ole koskaan varsinaisesti seurustellut. Olen käynyt treffeillä, mutten loppujen lopuksi kovin montaa kertaa. Ja joka kerta treffailu on loppunut lyhyeen, kun molempien osapuolien tunteet ja ajatukset eivät vain ole kohdanneet.
Poikkeuksena tässä tosiaan ala-asteen seurustelusuhteeni, joka oli kieltämättä hyvin herttainen, ja myös yllättävän pitkä. Se kesti lähes vuoden, ja kyseessä oli molempien ensimmäinen kunnollinen ihastus ja suhde. Sen loppumisen jälkeenkin pysyimme kavereina, ja olemme vielä nykyäänkin hyvissä väleissä ja satunnaisesti tekemisissä.
Lapsuuden ja nuoruuden pienten, haparoivien kokeilujen jälkeen en ole päässyt edes suutelemaan.
Muutaman kerran olen halaillut, kaulaillut, hyväillyt ja silitellyt miehen kanssa, mutta ne ovat tapahtuneet oikeastaan vain läheisyyden- ja  kosketuksen kaipuun vuoksi, sellaisten miesten kanssa, joiden kanssa en loppujen lopuksi halunnutkaan mennä sen pidemmälle.
 

Kuka tietää neitsyydestäni?

Varmuudella neitsyydestäni tietää ainoastaan äitini. Meillä on hyvät välit ja keskustelemme hyvinkin syvällisistä ja henkilökohtaisista asioista. Myös muut perheenjäseneni todennäköisesti tietävät, vaikkei asiasta suoraan niillä sanoilla ole koskaan puhuttukaan. He kuitenkin tietävät, etten ole koskaan (aikuisiällä) seurustellut.
Muutamat lähimmät ystäväni varmaankin ovat myös osanneet lukea rivien välistä, että olen kokematon sillä saralla, vaikkeivat voi olla siitä täysin varmoja.
Muut kaverini ja tuttavani tuskin tietävät. Lähes kaikki tietävät, että olen sinkku, mutta mahdollisista aiemmista suhteistani heillä ei ole tietoa. Kun puheenaiheet esim. illanistujaisissa kavereiden kanssa kääntyvät poika- ja tyttöystäviin, seurusteluun ja seksiin, osallistun kyllä keskusteluun mutta välttelen taidokkaasti sanomasta suoraan mitä itse olen ja en ole kokenut ja tehnyt. Kyllähän sitä TV:n ja muun median ym. kautta on vuosien varrella tietoa karttunut aiheesta sen verran, että voin teorian tasolla ottaa kantaa seksiinkin liittyviin aiheisiin. Pyrin kuitenkin välttelemään suorempaa puhetta aiheesta tai jopa vaihtamaan puheenaihetta, jos olo alkaa käydä liian tukalaksi. Ja sillä tarkoitan sitä, että kuvittelen "paljastuvani" muille ja nolaavani itseni, ettei minulla oikeasti olekaan kokemusta asioista, joista kaikilla muilla ikäisilläni on.
 

Onko vaikeaa olla neitsyt?

Niinkuin äsken mainitsin, välillä eteen tulee tilanteita, joissa tuntuu, että nyt kaikki tajuavat minun olevankin neitsyt. Ja jostain syystä se edelleen on jotenkin todella nolo asia. Vaikka en sille voi mitään, ja minulla on mielestäni ihan "järkevät syyt" miksi näin on, en silti kehtaa kuuluttaa asiasta kenellekään. Sitä kuvittelee olevansa jotenkin huonompi ja nolompi ja vähemmän naisellinen ja aikuinen. Ja muut varmaan ensimmäisenä ajattelisivat, että mikä tuossa on vikana, kun se ei ole saanut seksiä.

Vaikeinta tässä yksin olemisessa ei kuitenkaan suinkaan ole seksin puute. Sitähän voi harrastaa yksinkin...
Vaikeinta on läheisyyden ja kosketuksen kaipuu.
Ei ole sama asia halata ystävää tai äitiään, kuin on halata ja koskettaa romanttisessa mielessä jotakin ihanaa ihmistä.
Eniten kaipaan sitä, että saisin olla jonkun sylissä ja kainalossa, silittää ja tulla silitetyksi, koskettaa hellästi arkiaskareiden lomassa, suukotella hyvästiksi ja tervehdykseksi.
Haaveilen siitä, että joku olisi joskus minua vastassa juna-asemalla, että joku hieroisi joskus hartioitani pitkän päivän päätteeksi, että voisin käpertyä jonkun kainaloon kauhuleffan käydessä liian pelottavaksi, että voisin maata nurmikolla jonkun kainalossa ja katsella yhdessä tähtitaivasta.

Eli, ei niinkään ole vaikeaa olla neitsyt.
Vaikeampaa on olla yksin.